torstai, 8. syyskuu 2016

Persoonallisuutta kehiin vaan....

Sitä kun useamman työhakemuksen on tässä kirjoitellut ja töihin yrittänyt, mutta edes haastattelu kutsua sieltä ei tule niin kävi mielessä sanat persoonallinen. Siitä tulikin mieleen, että kirjoitan nyt oman osaamishistoriani tänne. Lähettäisinkin työhakemuksen, mutta taitaisin jäädä kyseisellä sepustuksella niin ilman töitä kuin olla ja voi.....

Arvoisa vastaanottaja. Tiedän teidän lukevan paljon hakukirjeitä ja tässä saapuu siihen nivaskaan taas yksi. Voin kertoa jo näin alkuun, että juuri nyt pääset lukemaan useita vuosia kotiäitinä toimineen ja kolmen vilkkaan erityistarpeita vaativien lasten äidin sepostuksen,  miksi juuri minä olisin paras työyhteisöönne.

Joustavan luonteeni, pitkän pinnani sekä motivaationi ansiosta pystyn supernaisen tavoin siirtymään paikasta toiseen sukkelasti. Tämä tuli huomattua kun suoritin koulunkäynninohjaajan ammattitutkintoa monimuoto opiskeluna. Lapset tarvitsivat apua läksyissä siinä sivussa piti siivota, laittaa ruokaa, pyykätä, selvitellä välejä, viedä harrastuksiin, pyyhkiä yhen pyllyä, olla hyvin reippaana ja jaksavana vaikka päänsisällä oli välillä aika moinen taistelu. Niin olihan sitten synttäreiden järjestelyä, tavaroiden järjestelyä, kauppa asioiden hoitamista, ikuisuus kiistat vaatteista niiden pukemisesta sekä niiden hankinnasta, mutta myös samalla piti kirjoittaa omia etätehtäviä, käydä työssäoppimassa sekä saada näyttösuunnitelma valmiiksi ajoissa. Ja kukahan käski muuttaa myös omakotitaloon, joka lämpiää puulla kokonaan sekä lumenkolauksestakin huolehdittava mikäli ei halua sitten kaalata lumessa. Perheeseeni kuuluu kyllä myös mies. Tässä vaiheessa varmaan mietit miksi mies ei sitten osallistunut kodin hoitoon? Juu osallistui sen minkä pystyi, mutta näin reissumiehen vaimona ei siitä miehestä hirveästi ole arkisin apua mikäli se on siellä satojen kilometrien päässä jossain korpimetsässä.

Tutuksi käynyt myös moniammatillinen yhteistyö. Lähinnä kyllä siinä vanhemman roolissa. On tullut keskusteltua päiväkodin henkilökunnasta aina sinne koulun rehtoriin asti. Osallistuttu varhaiskasvatussuunnitelman tekemiseen, sekä hojksin laadintaan. Käytetty muksuja lääkäreissä, psykologeilla, puheterapeuteilla, foniatrilla, neurolla, perheneuvolassakin. Kuntoutusohjaajakin tuli jossain vaiheessa kuvioihin mukaan ja hänen kanssaan olikin aivan mahtavaa työskennellä. Samalla oppi sitten arkistointi taitoja, kun useamman lapsen käyttäminen eritahoilla vaatii papereiden säilyttämisenkin arkistoituna. Asioiden referointikin onnistuu, lapsen elämän historian kertominen menee 10 minuutissa aika sutjakasti läpi. Viittoma opetustakin kävin omasta vapaasta tahdosta tai olihan se mukavampi ymmärtää mitä lapsi sanoo niin tukiviittomia käytimme silloin hyväksi. Kuvaohjaus oli arjen pelastus, eihän se aikaavievää ollut laitella lappuja oikeaan järjestykseen, mutta aamut rupesivat sujumaan silloin sukkelammin, ei tarvinnut jokaisesta asiasta kinata ja lapsi oppi ennakoitumaan sekä luottamaan aikuiseen.

Harrastuksista:Vikkelät refleksit saavat viikottain harjoitteita lasten potkiessa, heittäessä sekä vierittäessä palloja/tavaroita suoraan sinne minne ei pidä. Refleksi harjoitukset alkoivat noin 10vuotta sitten kun piti kopitella vanhinta lasta kiinni, milloin putosi portaita alaspäin millon tuli sohvalta alas. Siitäpä se sitten jatkui lasten kasvaessa välillä otettiin kukkaruukkuja kiinni, välillä toivottiin ettei kaikki lautaset tipahtaisi lattialle. Kunnosta kyllä pidän huolta. Joka paikkaan mennään pääsääntöisesti pyörällä, kunto kasvaa kun monta kertaa viikossa sinne kauppaan ajettava, ei reppuun paljoa tavaraa mahu sen jälkeen kun maidot ostettu (sitäkin kun menee vähintään vain 18litraa viikossa). Välillä joutuu käyttämään sitä kolmatta astiaan kun lähtee muksuja etsimään pitkin kylää. Pelailen myös palloa, käyn luistelemassa ja hiihtämässä, tanssin ja laulelen. Silloin joskus kun sattuu ylimääräistä aikaa jostain nipistämään niin sitten voin ahertaa käsitöiden parissa. Villasukkia kyllä valmistuu iltaohjelmien parissa, kahvipusseista saa joskus jotain aikaiseksi. Ompelen myös mielelläni kun pääsen irtautumaan lapsista ja silloin kun ompelukone suostuu yhteistyöhön. Askartelua tehdäänkin sitten aina porukalla.

En lannistu helpolla. Ei se mitään jos ruoka hieman paloi pohjaan kun tuli miljoona muuta hommaa siihen sivuun, eikun uutta vaan tekemään. Enkä myöskään suutu herkästi. Olisihan se kyllä mukava että juuri pestyt matot pysyisivät hieman pidempään puhtaampana, kuin sen ekan päivän. Tästä syystä me emme syö usein mustikkapiirakkaa.

Olen tutustunut myös nykynuori-suomi sanakirjaan. En jää sormi suuhun kun lapsen suusta kuuluu esim: häkstääminen, feiill, molari, skuuppa, sketari tai lyhenteinä löytyy lol, xd, yv, ap

Mutta kaikesta kertomasta tämä on vain pieni osa minua, romaanihan siitä tulisi jos kertoisin koko elämäni varsinkin kun kaikilla lapsilla vielä omat erityispiirteensä. Tulisin siis mielelläni kertomaan ihan kasvotusten sen lopun mitä haluat tietää että vihdoin pääsisin töihin. Mutta jos satut soittamaan jolloin muulloin kuin aamulla niin varauduthan, että meillä ei kaikista hiljaisinta ehkä silloin ole. Lapsilla on jokin ihmetaipumus ruveta möykkäämään/riitelemään juuri silloin kun äidillä on maailman tärkein puhelu hoidettavana.

Rakkain terveisin: työllistymistä odottava kotirouva, joka pääsisi töihin lomalle
 

keskiviikko, 20. huhtikuu 2016

Santtu jäi kiinni ja piippana pääsee eskariin tällä erää

Santtu jäi lopultakin kiinni myös koululle lukemisen haasteista. Ymmärtää ikätasoaan vähemmän lukemistaan sekä vapaampi kirjoittaminen on haasteellista... Mä olen ollut niin oikeassa koko ajan. Testeissä pärjäsi ainoastaan sanelussa (joka mulle ei ollut yllätys).. Noh koulu ei paljon kiinnostustaan tukitoimiin tule varmaankaan näyttämään, vaan kaikki ongelmat siirretään sitten sinne toisen opettajan harteille toiseen kouluun.... Tää äiti on niin ärrinpurrinn täällä ettei uskalla soittaa edes opettajalle ettei hauku sitä pystyyn

Piippanan eskari hakemus ei ollutkaan niin selvä kuin voi kuvitella.. hain lähieskaria hoitopaikalla ja sainkin puhelin soiton et piippana kuletettava hoitoeskariin 7km päähän... juu ei käy... en lähde kuljettamaan sinne asti mikäli minulla ei ole sitten töitä... Noh asiaa setvittyä tarjottiinkin paikkaa lähieskariin mutta ilman hoitopaikkaa... juu tälle äiteelle ei tämäkään vaihtoehto käy koska aion työllistyä ensivuoden aikana jonnekin... Sovittiin sitten et Piippana siirretään toiselle käsittelijälle joka ottaisi yhteyttä piakkoin...

Toinen käsittelijä ottikin yhteyttä ja päästiin yhteisymmärrykseen et piippana pääsee lähieskariin jossa alta 10lasta(toisessa lähissä olisi ollut yli 20lasta) ja mikäli hoitoa tarvitaan niin se järjestyy tosi nopeasti (joko ryhmis tai perhepäivähoitaja) eskari ryhmä kuullosti hyvälle mutta toi hoitojärjestely .... voi itku sentään... noh mieluummin laitan 4tuntia oman ikäisten kanssa pienempään ryhmään kuin kokopäiväksi isoon ryhmään... harmittaa vaan tuo hoitojärjestely

keskiviikko, 17. helmikuu 2016

Lisää tutkimuksia

Santtu kävi oppimisvaikeus testeissä talven aikana jokusen kerran. Palaute keskustelu käytiin viikolla ja mulle oli yllätys ettei psykologi sitten suositellut tukitoimiksi yhtään mitään, vaikka keskustelun aikana kävi selväksi ettei koulu nyt tarjoa muuta tukea kuin joskus luokka-avustajan tuen ja joskus voi päästä erityisopettajalle mikäli suoriutuu matikassa/äikässä huonoiten.  Aikaisemmat foniatrin suositukset äidinkieleen kohdistetusta tuesta eivät näytä tuottavan tulosta.. huoh..

noh testeissä Santtu suoriutui melkohyvin. Hahmottaminen oli kunnossa vaikka lähinnä sen takia testeihin hakeuduimmekin. Tosin psykologin mielestä nämä suoritetut hahmotusvaikeus testit ovat vaan suuntaa antavia ja kyllähän santtu osaa rakentaa samanlaisen kuin kuvassa. Osaa myös hienosti laittaa kuvat samaan pinkkaan, joten testi siltä osin ei nyt sitten olisikaan voinut näyttää sen huonompaa tulosta kuin se näytti..

Ainoa mistä jäi kiinni olikin sitten kielellinen puoli. Sanat osasi kirjoittaa oikein mitä psykologi hälle sanoi, mutta olisiko osannut sitten lyhyitä lauseita kirjoittaa on se sitten asian toinen puoli. Yläkäsitteitä ei oikein ollut hokassu ja siitä kanssa jäi kiinni ja pahasti. Myös lukeminen oli hitaampaa ja virhe alttiimpaa kuin ikätovereillaan. Mua ei oikein yllättänyt näistä mitkään asiat. Olisin osannut samat asiat kertoa ilman testejäkin. Sen verran paljon tullut seurattua koulunkäyntiä vierestä.

Mitäpä mulle sitten jäi testeistä käsiin? Santtu tarvitsee tukea äikkään, mutta koulu ei vaan sitä tule tarjoamaan sen enempää kuin nytkään (eli ei oikeastaan yhtään mitään). Enkku on hyvin todennäköisesti hyvin hankalaa (jo sen takia kun äännetään ja kirjoitetaan eritavalla, mutta myös siksi että Santtu ei hahmota kirjaimia aina oikeinpäin vrt b-d). Tulee siirtymään seuraavalle luokka-asteelle, joten hankaluudet lisääntyvät kun pitäisi osata lukea enemmän ja ymmärtää myös se lukemansa. Nämä 1-2 luokalla vietetyt ajat eivät siis tarjonneet eivätkä tule tarjoamaan tukea joten sepä siitä sitten. kolmoselle siirryttäessä sitten ihmetellään miksi ei ole tehty edes tehostetun tuen päätöstä äidinkieleen.. Tukimuodot lisääntyy nopeasti ja helpotetut kirjat tulevat kyseeseen liian nopeastikin. Tämä vaan on musta jotenkin niin väärämalli. Santun tilanteesta lisää sitten kun psykologin yhteenveto tulee kotia.

 

Piippana 5v kävi myös toimintaterapeutin arviossa. Ylläri pylläri mitään vikaa ei löytynyt... ihan niinkuin ajattelinkin. Myös puten arvio jakson suoritti, mutta sekin jäi sitten arvio jaksoon kun täällä niin karmeat jonot putelle ja Piippanalla vähäiset puhe ongelmat enää. Piippanan puhe on kyllä vieläkin epäselvää. R puuttuu kokonaan, S tulee pois suusta eli ääntää väärin. Lisäksi sananlöytämisen vaikeutta. Kerronta niukkaa, spontaani puheesta saa selvää lähimmät, mutta ulkopuolisemmat eivät ymmärrä kaikkea. Tosin Piippana puhuu niin lyhyesti että monesti (asiayhteys kun on selvillä) pystyy jo hieman vieraampikin päättelemään mistä Piippana puhuu. 

Tässäpä vielä viimeiset mietteet tälle päivälle:

.... ja joskus vielä mietin et oonkohan tehnyt tänään yhtään mitään..?

 

 

tiistai, 9. helmikuu 2016

murmatusta

Uusi vuosi ja uudet kujeet... Olisin toivonut että tämä vuosi lähtisi paljon helpommin käyntiin.

Poju on nyt vaihtelevalla menestyksellä syönyt adhd lääkitystä. Välillä menee hyvin alas ja useammin ei sitten suostu syömään ollenkaan. Koulusta ei oikein mitään palautetta saa. Kokeet menee miten menee. Innokkaasti koulussa kyllä käy mutta mättää niin mättää.

Välillä tuntuu että oon niin yksin noitten muksujen ongelmien kanssa. Joka viikko ja melkein joka päivä  on tehtäviä jota muksut ei osaa. Meillä menee noin 2tuntia vähintään kummankin muksujen läksyjen tekoon yhteensä.. Välillä on niitäkin päiviä ettei 2h edes yhen läksyihin riitä.

Välillä sitä tuleekin pohdittua, mikä on nykyajan opetuksen laatu. Missä ihmeessä on juuri mun lasten opettajien ammattitaito ja mihin se aika siellä koulussa oikein menee, kun läksykirjat kannetaan kotia eikä ole tunnillakaan ymmärretty asiaa ollenkaan.

Olen itse ammatiltani koulunkäynninohjaaja ja mulle on tärkeää että lapsi ymmärtää käytävän asian koulussa. Silloin tiedän että lapsi osaa myös tehdä tehtävät kotona. Olen nähnyt myös hyviä opettajia jotka opettavat ensin yhteisesti asian ja varmistavat että jokainen oppilas osaa tehdä mitä kuuluu tehdä. Tarvittaessa jakaa luokkaa osiin ja jatkaa opetusta niin konkreettisesti että varmasti jokainen osaa tehdä tehtävät.

Toisinaan kovasti mietin miten voi olla mahdollista, että ryhmäkokoja vaan kasvatetaan ja ohjaajia vähennetään entisestään. On se varmaan niin mukava sitten 10vuoden päästä huomata et hupsista heijakkaa nämä lapset selviytyivät koulusta huonommilla arvosanoilla kuin 20 vuotta takaperin. Enkä mä ajattele nyt pelkästään erityislapsien suoriutumista vaan ihan kaikkien. Eittämättä voisin väittää että se on jokaiselta lapselta kumminkin pois ohjaajien vähentäminen ja ryhmien kasvattaminen.

perjantai, 4. syyskuu 2015

tilanne päivitys

Viime päivityksestä oli näköjään kulunut jo useampi kuukausi. Poju nyt 4luokalla, Santtu 2luokalla ja Piippana vielä toistaiseksi osa-aikaisena päiväkodissa.

Santun koulu on lähtenyt hyvin käyntiin. On kavereita ja läksytkin yleensä tulee tehtyä ihan hyvissä ajoin.. Välillä kumminkin tuntuu et ne kaverit on sille kaikista tärkeimpiä. Toisinaan kotiaresti kutsuu kun ei soitoista huolimatta kotiin näytä osaavan tulla... Toisinaan taas ei muista vastata puhelimeen jos satun soittamaan 😕 mut tämmöistä tämä elämä välillä on. Lukeminen ei kiinnosta Santtua yhtään ja äikkä laahaakin aika pahasti jäljessä.

Poju.... Noh mistähän mie alottasin... Keväällä kävi oppimisvaikeustesteissä psykologilla.. Tulokset nyt oli aivan sitä mitä osasin odottaakin, ei tule koulunkäynnistä ainakaan mitään helppoa 😔 Lisäksi löytyikin tarkkaavaisuus ongelmaa ja kaikkea muutakin ADHD.n viittaavaa. Nyt odottelemme lääkäri aikaa että pääsisimme kokeilemaan olisiko lääkityksellä jotain apua tilanteeseen.. Jotenkin niin huojentavalta tuntui kun vihdoin ja viimein joku uskoi, ettei se meiä muksu ole vain vilkas, vaan onkin sitten ylimääräisen vilkas. 

Lukuvuosi kun alkoi Pojun kielen käyttö oli taas sitä luokkaa, ettei sen kanssa oikein julkisille paikoille viitti lähteä.. Minähän siitä yleensä eniten kärsin, muhun ne loukkaukset eniten kohdistuvat. Kirosanoja, halventaviasanoja, haukkumista jne ja sanat tulevat heti mikäli pikkaisenkin jokin suututtaa. Nyrkki heiluu edelleen ja tönimistäkin tapahtuu..

Vaikka lastaan ei saisi pelätä, niin kyllä mua pikkuhiljaa rupeaa arvelluttamaan... Parin vuoden päästä Poju on suurempi kokoisempi kuin minä. Ehkä toisinaan huolehdin turhasta, mutta mä vahvasti alan jo epäillä et Poju liittyy isompana väärään seuraan ja seuraukset sit ovat pahojakin 😢 .

Poju on jo nyt niin kavereiden vietävissä eikä omaa järkeä tunnu osaavan käyttää sit ollenkaan. Toivon kovasti että lääkkeillä olisi vaikutusta järjen käyttöön, pysähtyisi miettimään tekeekö vai jättääkö tekemättä. 

Oppiaineet: äikkä yksilöllistetty, mut tekee normaalikirjaa (liekkö ope sekoittanut johonkin muuhun vahingossa) enkku tehostettutuki, tekee kahta kirjaa eli helpotettua ja normaalia.. vaikeuksia ollut pysyä oppiaineessa mukana. Matikka, enpä nyt tiedä minkä mukaan tekee... Kirjaksi lykättiin helpotettu, mut pienen avautumisen jälkeen tulee saamaan myös normaalikirjan. En nähnyt mitään hyötyä olevan kirjasta, joka ei anna lapselle haastetta ja josta ei pysty opettelemaan niitä vaikeita sanallisia tehtäviä.. Loput oppiaineet menevätkin yleisopetuksen tavoitteiden mukaisesti.

Noh sit vielä Piippana.. Pute loppu ja neurolla käytiin. Puhe menee kovaa vauhtia eteenpäin, mutta nyt ongelmaksi alkavat muodostua jumimiset. Voihan elämän kevät... Mie niin aattelin et riitti kun Santtu jumi tilanteissa, mut ei niin ei, piti tämä pienimmänkin niihin vielä sortua 😂. Muutoinhan meillä Piippanan kanssa meneekin loistavasti.

Hmm.. Eipähän tässä... Elämän varrella on vaan joutunut miettimään mikä on oikein ja mikä väärin. Joutunut taistelemaan lasten oikeuksista ja se taistelu kun ei tunnu loppuvan. Hyväksymään muiden ihmisten syyttävät katseet ja huomautukset, kun se mukelo saa itkupotku raivarit ihan missä sattuu...en... En ole kasvattanut huonosti muksuja, ne vaan ovat omia persooniaan ja näyttävät suuttumuksen, pahan olon, kiukun ja väsymyksen vaan niin saakelin voimakkaasti.. Kyllä joskus mielessä käy, et mieluusti vaihtaisin nämä hyväkäytöksisiin lapsukaisiin, mut seuraavana päivänä jo huomaankin miten paljon iloa ja hymyä nämä rakkaani oikein antavat..

Erilaisuus ja erilaisuuden hyväksyminen on sellainen rikkaus, mitä en antaisi pois vaikka pyydettäisiin kauniisti.

 

  • Tunnistepilvi / aakkosellinen lista