Nyt kirjoitan hieman omasta lapsuudestani ja siitä miten koen kaiken nyt jälkeenpäin. Kirjoitus koostuu siis omasta muististani ja joistakin vanhempieni kertomisista.

Lapsuudessani puhua palpatin paljon, mutta puhe ei tiettävästi ollut minullakaan niin sujuvaa kuin pitäisi olla. Tosin koskaan ei neuvolassa siihen kiinnitetty sen enempää huomiota. Kaikki neuvolan testit läpäisseenä ei minulle siis tehty koskaan minkäänlaista diagnoosia.

Ekaluokalla muistan käyneeni -S- vian takia koulun terapeutilla harjoittelemassa kerran viikkoon. 1-2 luokkalaisena kävin matematiikan tukiopetuksessa. Tukiopetuksesta oli paljon hyötyä minulle. Kun tukiopetus sitten aikanaan loppui, ei minulla koskaan ollut vaikeuksia matematiikan tunneilla. Pitkät sanallisetkin tehtävät menivät päässälaskuna melkein järesä oikein. Minulle oli siis onni päästä tukiopetukseen.

Äikkä.... Ihan alussa lukemaan oppiminen oli työlästä. Opin kumminkin jossain vaiheessa lukemaan. Lauseen "järkevä" rakenne taisi olla aika hankalaa. Myös pilkut, pisteet, isot alkukirjaimet jne tuottivat suurta hankaluutta. Mutta kyllähän nekin tuli opeteltua, kun siihen aikaan lause kirjoitettiin uudestaan, jos yksikin virhe lauseessa oli. Ylä asteen jälkeen tulikin sitten vihdoin ja viimein sisäistettyä, että minnekkä ne pilkut ym oikein laitetaan. Äidinkielestä jäikin siis muistikuvaksi: hankalaa oli ja on varmaan vieläkin osittain.

Englanti... Tämä oli jotain aivan hirvittävää. Ekan opintovuoden mä vaan mietin miksi kieltä kirjoitetaan ja lausutaan aivan erilailla. Kukaan ei oikein pystynyt kertomaan. 3-4 Luokan opettaja painotti opetuksen enimmäkseen lausumiseen. Siksipä osaan vieläkin lausua useimmat sanat kirjoitetusta tekstistä. 5-6luokalla painotettiin opetus lähinnä oikein kirjoitukseen ja sanaston muistamiseen (joka ikinen enkun tunti alkoi sanakokeella) Haasteellista oli yrittää muistaa sanat miten ne kirjoitetaan. 7-9luokalla, Jossainvaiheessa pyysin mahdollisuutta mennä pienryhmä opetukseen, en päässyt vaikka koe arvosanat olivat koko ajan 5-6välillä. Mä putosin aivan kärryiltä kokonaan. En vaan ymmärtänyt sanajärjestystä, aikamuotoja tai muuta. Ylä-asteella tulikin sitten inho koko englannin opiskelua kohtaan.

Ruotsin opiskelusta tykkäsin yläasteella. ja arvosanakin oli englantia parempi.

Peruskoulussa muistan ähränneeni läksyjen teossa pitkään.. Kokeeseen lukeminen oli hankalaa, kun asiat vaan eivät jääneet mieleen, vaikka niitä kuinka luki. Usein tuli kokeessa myös huolimattomuus virheitä. Käsityö ja liikunta olivat mieliaineitani, olinhan kummassakin hyvä tai samalla tasolla muiden kanssa.

Mutta kaikesta huolimatta lähdin joka aamu innoissani koulutielle. Sen takia kun minulla oli ystävät siellä, joiden kanssa meni hyvin. Jos minulla ei olisi ollut ystäviä, niin olisi kouluaikaiset muistotkin varmaan huonompia.